Lähdin 28-vuotiaana yliopistoon, koska halusin tutkijaksi ja yrittää pelastaa maailman. Aika pian ymmärsin, ettei maailma pelastu yksin luonnontieteen keinoin ja että tutkimustulos ei muutu poliittiseksi päätökseksi itsestään.

Kuvaan tilannetta usein vertauksella. Ihmiskunta tarvitsee tuoleja, ja tutkijat valmistavat niihin sopivia puukappaleita. Kappaleet sopisivat yhteen täydellisesti, mutta kukaan ei kokoa niistä tuoleja. Meillä on siis ratkaisujen avaimet moniin ongelmiin, mutta niitä ei käytetä.

Politiikkaan minut houkutteli opiskelukaverini, joka toimi Sipoon kuntapolitiikassa. Hän kysyi, tiesinkö, että kuntapäättäjänä voisin olla siinä pöydässä, jossa päätetään viheryhteyden katkaisevasta rakennusluvasta. Sellainen päätös heikentää luonnon monimuotoisuutta, joka suojaa terveyttämme. Luonnonympäristöjä pirstova rakentaminen vaikuttaa esimerkiksi siihen, miten punkkeja levittävien kauriiden ja ihmisten elinpiirit risteävät. Kun tutkin asiaa, huomasin, että yllättävän moni kestävän kehityksen ja luontokadon kysymys ratkaistaan juuri kunnissa. Lähdin ehdolle, vaikka olin vasta hiljattain muuttanut Sipooseen ja minut tunsi vain kourallinen ihmisiä. Minusta tuli Vihreiden 1. varavaltuutettu. Rakennus- ja ympäristövaliokunnassa tuon nyt tutkittua tietoa päätöksiin esimerkiksi hajarakentamisesta.

Nyt haluan viedä tutkittua tietoa päätöksiin laajemmin. En tyydy siihen, että politiikan puhe pyörii kurjuuden ja kipeiden päätösten ympärillä, ikään kuin parempaan ei olisi mahdollisuuksia. Tutkijana olen tottunut etsimään ratkaisuja. Usein tieteellisen tutkimuksen lähtökohta on jokin ihmiskunnan ongelma, jota tutkimuksella pyritään ratkaisemaan. Itse olen muun muassa tutkinut EU-rahoitteisessa LEX4BIO-hankkeessa kierrätyslannoitteiden mikrobiologisia riskejä, koska pelko niistä on yksi syy siihen, että kierrätyslannoitteita vierastetaan. Tulokset olivat rauhoittavia: kierrätyslannoitteet eivät levitä antibioottiresistenssiä maatalousekosysteemeissä sen enempää kuin tavallinen karjanlanta. Kierrätyslannoitteet vähentäisivät maatalouden riippuvuutta fossiilisesta energiasta ja tuontilannoitteista ja edistäisivät kiertotaloutta. Ratkaisuja on siis olemassa, kunhan niitä otetaan käyttöön.

Jotta ratkaisuja syntyy myös tulevaisuudessa, tarvitsemme tutkimusta ja tuotekehitystä sekä niiden viisasta tukemista. Suomen kilpailukyvyn turvaaminen vaatii vahvaa panostusta yliopistojen perustutkimukseen. Näistä aineksista syntyy myös kestävää talouskasvua. Tutkimukseen ja innovaatioihin panostamisesta päätetään eduskunnassa, ja se on yksi monista syistä, miksi lähdin ehdolle eduskuntavaaleissa.

Olen aina ollut luonnonystävä ja eläinrakas, ja Vihreät oli minulle harkittu valinta. Vihreiden arvot ovat minun arvojani. Tuon puolueeseen maaperä- ja maatalousosaamista, jota tarvitaan, kun ruoantuotantoa sopeutetaan muuttuvaan ilmastoon.

Vihreissä talous sovitetaan luonnon kantokyvyn rajoihin, ja markkinatalous ja yrittäjyys nähdään osana ratkaisuja. Markkinat ovat tehokkaita, mutta ne tarvitsevat suunnan. Kun luonnolle aiheutetut haitat hinnoitellaan oikein, luonto ja talous eivät ole toistensa vastakohtia. En halua tukea toimintaa, joka pysyy kannattavana vain siksi, että sen haitat jäävät muiden maksettaviksi.

Jokainen ihminen on samanarvoinen riippumatta siitä, kuka on tai keitä rakastaa. Uskon liberaaliin demokratiaan enkä halua maailmaa, jossa valtio päättää, mikä on kenellekin tarpeeksi.

Tavoitteeni on demokraattinen ja vapaa Suomi, jossa elämäntapamme on kestävä. Koska tulevien sukupolvien ei tule maksaa meidän virheistämme.

Lue tarkemmin, mitä mieltä olen eri kysymyksistä →

Bakteerien yleistyvää antibioottiresistenssiä pidetään antibioottien käytön seurauksena. Se pitää paikkansa, mutta tarina on vajaa. Me ihmiset emme keksineet antibiootteja, vaan löysimme ne. Antibiootit ovat bakteerien ja muiden mikrobien tuottamia orgaanisia molekyylejä, jotka heikentävät bakteereja. Antibioottiresistenssi on ikivanha luonnonilmiö, joka juontaa juurensa bakteerien miljardeja vuosia kestäneeseen kilpailuun resursseista. Jo elonkehän alkutaipaleelta asti bakteerit ovat tuottaneet antibiootteja ja kehittäneet resistenssiä niitä vastaan.

Monimuotoisessa ja häiriintymättömässä mikrobiyhteisössä on paljon lajeja ja paljon erilaisia mikrobien tuottamia antibiootteja pieninä pitoisuuksina. Tällainen yhteisö näyttää pitävän resistenssin kurissa. Maatalous, asutus ja teollistuminen ovat köyhdyttäneet maaperän ja muun ympäristön mikrobistoa, jolloin erikoistuneille bakteereille vapautuu elintilaa. Tutkin, onko monimuotoisuuden häviäminen antibioottien käytön ohella luonut pohjaa nykyiselle antibioottiresistenssikriisille.

Tutkimusryhmämme menetelmää voi kutsua mikrobiarkeologiaksi. Tutkimme muinais-DNA:ta ja bakteereja, jotka ovat säilyneet lepotilassa satoja tai tuhansia vuosia, ja vertaamme mikrobiyhteisöjä eri aikakausilta. Alustavien tulosten mukaan nykyisten kliinisesti tärkeiden resistenssigeenien sukulaisia oli rikastunut jo 1700-luvun Turun jäte- ja ulostekerrostumiin, kauan ennen antibioottien aikaa. Tulokset on julkaistu ennen vertaisarviointia preprint-palvelussa, ja käsikirjoitus on parhaillaan vertaisarvioitavana tieteellisessä lehdessä.

Tutkimusryhmämme hypoteesi on, että ympäristön ravinnekuormitus ja mikrobiyhteisöjen monimuotoisuutta heikentävä ihmistoiminta luovat elintilaa ihmisille ja muille eläimille haitallisille mikrobeille, myös resistenteille bakteereille. Jos hypoteesimme pitää, luonnon monimuotoisuuden suojelu ja ekosysteemien ennallistaminen voisivat olla yksi keino torjua antibioottiresistenssiä antibioottien vastuullisen käytön rinnalla. Niillä voisi ehkäistä myös monia maatalouden mikrobiuhkia.

Urapolkuni alkoi ammattikoulusta. Valmistuin laborantiksi vuonna 2002 ja työskentelin monta vuotta laboranttina eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa. Sain kipinän tieteeseen, kun näin läheltä, mitä tutkimus on käytännössä. Hain yliopistoon, valmistuin maisteriksi maaperä- ja ympäristötieteestä ja sain samalla agronomin arvonimen.

Koska halusin tutkijaksi, minun piti tehdä väitöskirja. Sain aiheeseen inspiraation luennolla, kun luennoitsija totesi, ettei kukaan tiedä, mitä tapahtuu antibioottijäämille peltomaassa, jonne ne päätyvät lääkittyjen eläinten lannan mukana. Siksi väitöskirjani tieteenalaksi valikoitui mikrobiologia, ja pääsin aloittamaan työn, kun sain hankittua rahoituksen.

Väitöskirjatyöni osoitti, että suomalaisessa maataloudessa antibioottijäämät eivät ole ongelma, sillä niiden pitoisuudet pienenevät alle määritysrajan jo lannan varastoinnin aikana. Bakteerien antibioottiresistenssigeenejä kuitenkin löytyi, ja ne näyttivät rikastuvan varastoidussa lannassa. Resistenssigeenejä löytyi myös lannoittamattomasta peltomaasta, jopa sellaisia antibiootteja vastaan, joita Suomessa ei ole koskaan käytetty eläimille, eikä näitä geenejä löytynyt lannasta.

Päätin silloin, että haluan selvittää, mistä on kyse, ja tämä päätös johti minut nykyiseen asemaani. Vieläkään ei ole täysin selvää, mikä ympäristöbakteerien resistenssin merkitys on nykyisessä antibioottiresistenssikriisissä, mutta opimme koko ajan lisää.

Lue urastani Loimu-lehteen kirjoittaneen toimittajan blogista →